Iisan sooloalbumi on kuin kuva popin keskiluokkaisesta väsymyksestä – hyvällä tavalla

”Iisan debyyttisoolo on albumina yhtä varhaiskeski-ikäinen kuin koko itsessään kalkkeutunut pop-musiikkikin”, kirjoittaa Joonas Kuisma arviossaan.

Teksti: Joonas Kuisma, kuva: Veikko Kahkonen

Iisa: Iisa
Johanna
3stars

Täytät kolkytkolme kerran ainoastaan.

iisakansiPykärien pariskunnan varaan rakentuvassa Reginassa on aina ollut tiettyä taikaa. Se on laadukas ja kompakti projekti, joka yhdistää yleisössään pop-entusiastit ja turvallista vaihtoehtoisuutta etsivät kaupunkilaiset. Mikon maailma on ihanissa pop-sävellyksissä, Iisan maailma ihanien tekstien kahviloissa ja punahuulissa. Täydellistä.

Iisan sooloprojekti kuohii yhtälöstä irti Mikon, osittain. Hän on edelleen mukana sävellys- ja sovitustyössä, mutta biisintekovastuu on Iisalla. Jos taiteellinen emansipaatio nyt onnistuu, voisi Reginan käytännössä haudata kulttimaineessa lepoon. Asetelma on kutkuttava.

Iisa ei kuitenkaan tee taiteellista irtiottoa Reginaan vaan toistaa tuttuja sävyjä ja mielenmaisemia aavistuksen uusista lähtökohdista – joskin hyvin. Soolodebyytti jää silti kuin puolikkaaksi, sydämensä särkeneeksi Reginaksi, joka ei osaa nukkua yksin. Vaikka se kuinka esiintyy itsevarmana ja tukka auki, tietää kuulija kuitenkin, että ”kyl ne palaa viel yhteen”.

Iisan debyyttisoolo on albumina yhtä varhaiskeski-ikäinen kuin koko itsessään kalkkeutunut pop-musiikkikin. Iisa käsittelee teksteissään niin erään elämäntavan kuin metatasolla kokonaisen musiikkilajin keskiluokkaista väsymystä – täysin teeskentelemättä ja suojaus laskettuna.

Kirje-avausraidan nimen viestinnällinen vanhakantaisuus antaa levylle välittömästi nostalgisen viitekehyksen ja alleviivaa sen säeparillaan: ”Vuodet meni lujaa, kaikilla on lapsia”. S€ pyörittää kertoo rahahuolista, kun nuoruuden saippuakupla puhkeaa ennen asuntokuplaa ja vastassa ovat aikuisuuden tylsät realiteetit. Sulkekaa baarit kuvaa sitä itsetutkiskelun hetkeä, kun huomaa kuuluvansa ravintolan kokeneempaan kaartiin eikä jaksaisi enää yhtään, mutta laskuhumalabussista soitetun ”Mä lupaan muuttua” -puhelun sijasta voi sentään pyytää kumppaninsa noukkimaan kotiin.

Iisan kypsä perspektiivi on kiinnostavampi kuin albumin sointi. Tällä menolla seuraavan levyn teksteissä lapsi kohoaa huterasti seisomaan design-pinnasängyn puolia vasten Pet Shop Boysin Actuallyn innoittamana, ja ympyrä sulkeutuu. Sitä odotellessa me muut voimme mennä takaisin töihin ja keskittyä asuntolainaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 1/14.