”Nicke Hellacopter keksii pyörää uudestaan ja onnistuu siinä”, kehuu Jean Ramsay ja antaa ruotsalaisrockarille neljä tähteä.
Teksti: Jean Ramsay, kuva: Imperial State Electric
Imperial State Electric: Imperial State Electric
Psychout
On huvittavaa, että Nicke Andersson on markkinoinut tätä levyä voimapoppina, sillä pohjimmiltaan Imperial State Electricin musiikki on veistetty hyvin pitkälle samasta vintage-puiden valikoimasta kuin Hellacoptersin viimeiset levyt.
Toki mukana on nyt sävyjä glamista ja kasarimetallista, mutta pohja on silti 1970-lukulaisen lihaksikkaissa riffeissä ja pirullisen tarttuvassa groovessa. Ja mihinkäs leopardi täplistään pääsisi: jopa SS-tyylisen koppalakin kokardin paikalla komeillee By The Grace of Godin kannesta tuttu salama ja pilvi.
Projekti pohjaa kahdeksaan Anderssonin yksin äänittämään kappaleeseen. Mies kuitenkin halusi kasvattaa projektin ympärille bändin, jolloin mukaan tuli coverbändi Cold Ethylin miehistöä.
Liekö yhtyeen cover-taustan syytä vai tietoista voimapop-teemapuiston rakentamista, mutta mukana on kaikkea mitä pitää: yksi Beatles-pastissi (Resign), The Who-sekoilua (I Got All Day Long ja Throwing Stones) ja ripaus kaikkea handclapseista makeisiin taustalauluihin.
Ei näissä mitään huonoa, päinvastoin: esimerkiksi Throwing Stonesin huumaava energisyys haastaa kenet vaan nuorista kruununtavoittelijoista. Andersson on kuitenkin parhaimmillaan, kun hänellä ei ole selkeää kaavaa, jonka mukaan biisi toteutetaan.
Albumin raikkaimmiksi hetkiksi nousevatkin Lord Knows I Know That It Ain’t Right tai upea Diseased Pieces of My Heart, jonka sanoituksista ei voi olla kuulematta kaikuja kaappien siivoamisesta. Näihin verrattuna I’ll Let You Down on taitavasti toteutetuissa fratrock/beat-kliseissään miltei vaivannuttava soundivahakabinetti.
Kuten bändin debyyttikeikalla Loose-baarissa saattoi todeta, yhtyeen todellinen rikkaus ja merkitys on siinä, että sen turvassa Andersson saa vapautua turhankin tutuiksi käyneistä Hellacopters-kaavoista. Ei enää samoja naamoja, samoja sooloja, samoja biisejä. Vaikka perusmeininki on hyvin lähellä koptereita, on Anderssonissa toisenlaista virtaa ja vapautta. Popissa on voimaa, ja rockissa rullaavuutta. Välkommen tillbaka!
Arvio julkaistaan Rumbassa 9-10/10. Lehti ilmestyy pe 2.7.