Nämä liekit ovat hiipumassa lopullisesti.
Ruotsin melodeath-suuruus In Flames on menestynyt etenkin Yhdysvalloissa koko ajan paremmin, vaikka yhtye ei ole tehnyt yhtään hyvää albumia liki kymmeneen vuoteen.
Göteborgilaisbändin menestys uudella mantereella on helppo selittää ahkeran kiertämisen ohella sillä, että vuosien varrella In Flamesin soundiin on tullut puistattavan paljon vaikutteita uudemmasta amerikkalaisesta vaihtoehtometallista.
Melodisen death metalin pioneeriyhtyeen tekeleeksi A Sense of Purposella on ihmeen vähän melodioita. Levyn kappaleet ovat tasapaksuja, koukuttomia ja sieluttomia. Toteutus on kyllä osaavaa, vaikka laulaja Anders Fridén ei yllä puhtaissa lauluosuuksissaan muun yhtyeen tasolle.
Hetkittäin A Sense of Purpose kutkuttaa miltei vanhaan malliin. Yhtyeen omalla asteikolla kokeelliseksi luokiteltava, yli kahdeksan minuuttia kellottava The Chosen Pessimist osoittaa, ettei kaikki uusikaan ole välttämättä pahasta. Bändin alkuaikojen ystävälle albumi on silti jälleen yksi lisä lukuisten pettymysten sarjaan.