Köyhän miehen yhtyeen paluu.
James on kulkenut pitkän tien köyhän miehen Smithsistä köyhän miehen Happy Mondaysiksi ja sitä kautta köyhän miehen U2:ksi. Jo 1981 perustettua manchesterilaisyhtyettä voi pitää yhtenä brittirockin menestyneimpänä altavastaajana. Bändin studioalbumeista viisi on yltänyt brittilistan Top 3:een, mutta – varsin vertauskuvallisesti – yksikään niistä ei ole noussut listaykköseksi.
Viime vuonna James kuuli uskollisten faniensa kutsun ja palasi kehiin kuuden vuoden tauolta. Väki bändissä on vaihtunut jo moneen kertaan, mutta laulaja Tim Booth on ja pysyy.
Hey Ma on erittäin tutun kuuloinen James-albumi: Boothin taivaita kurottelevat laulumelodiat leijuvat levottomien ysärirytmien ja kaikuvien U2-kitaroiden yllä kuin 2000-lukua ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa. Tim Boothin ääni ei meinaa enää yltää aivan korkeimpiin nuotteihin, ja tutun enkelifalseton sijaan kuulemma väkinäistä kiekumista. Levy on myös paikoin omituisesti tuotettu: monessa kappaleessa äänikuvaa häiritsevät levottomasti törähtelevät torvet.
Mutta ei maailmassakaan ole kaikki kunnossa: ”Hey ma, the boys in bodybags, coming home in pieces”, Booth laulaa levyn nimikappaleessa. Hyvin sanottu, mutta levyn kanteen läiskäisty vauva & ase -yhdistelmä on jo pointin alleviivaamista.