James Yuill – Turning Down Water for Air

10.02.2009

James lähti merta edemmäs kalaan

Tämän vuosituhannen näkyvimpiä musiikki-ilmiöitä on Nick Draken pihavajaan tunkevat surulliset laulaja-lauluntekijämiehet surullisine levyineen. James Yuill haluaa uudistaa genreä koneistamalla sitä hiukan ja kutsuukin musiikkiaan folktronicaksi.

Ihan osuva ilmaisu. Saatekirjeessä mainitaan vaikutteiksi lähes tulkoon kaikki monoonsa tuijottajat ja lisäksi Chemical Brothers. Pehmeän kauniita kappaleitaan Yuill laulaa gilmourmaisella pehmeän vakuuttavalla äänellään. Taustansa ovat kyllä kaukana kemikaaliveljeksistä. Ne ovat parin pencen Daft Punkia. Siksi vaikkapa herkkään This Sweet Loveen kaivettaisiin kappaleen kysymää syvyyttä, jos soundi olisi vähänkään orgaanisempi.

Kokonaisuutena James Yuillin esikoinen on kiinnostava, joskin unettava. Jos jumputtavia electronicataustoja ja pikkukivoja laululooppeja olisi yhdistelty säästeliäämmin, nämä sinänsä pätevät itkutumputusrallit soisivat vähemmän ohuesti.