Jarkko Martikainen – Toivo

Ajattomalla otteella toteutettu levy ajattomasta teemasta

Jarkko Martikainen osoitti kunnioitettavaa rohkeutta tekemällä kolme vuotta sitten akustisen teemalevyn kenties vaikeimmasta mahdollisesta aiheesta, rakkaudesta.

Nyt julkaistava Toivo jatkaa samoissa tunnelmissa, ja tekee itsestään jo nimensä avulla Rakkaus-albumin jatko-osan. Ei tarvitse kummoista logiikkaa osatakseen odottaa levyparin kasvavan trilogiaksi tulevien vuosien aikana.

Toivo on Rakkauttakin riisutumpi levy. Kappaleet onrakennettu lähes täysin lyriikoidensa ympärille. Taustalla soljuvan teräskielisen soinnut on jätetty tarkoituksellisesti toissijaiseen rooliin. Martikaisen rooli levyllä onkin lähempänä itseään säestävää runoilijaa kuin perinteistä trubaduuria.

Helppo levy Toivo ei missään nimessä ole. Kun tekstit pyörivät reilusti Rakkautta abstraktimmilla tasoilla, se vaatii kuulijaltaan aikaa ja syvää paneutumista. Kun lopulta Toivo alkaa hiljalleen avautua, palkinto on ruhtinaallinen.

Martikaisesta on kouliutunut entistä rikkaampi sanankäyttäjä, ja hänen sulavasti virtaavissa riimeissään vilahtelee kekseliäitä huomioita ihmisyydestä. Vaikka lyriikat kaipaisivat lisää konkretiaa, ne huokuvat lohdullista optimismia. Pohjimmaisena teksteissä kaikuu kuitenkin syvä ymmärrys ihmisyydestä.

Temaattisesti kokonaisuus ei ole aivan särötön. Balladi Unikeolle ja Yhdessä, yhtenä sopisivat Toivoa paremmin Rakkaudelle. Muutoin paletti pysyy kasassa, oli kyse sitten taivaspaikan jonottamisesta Polte päästä paratiisiin -kappaleessa tai toivon ja jumalan olemusten sekoittelua nimibiisissä.

Toivon kappaleissa kertojan elämäntehtäväksi paljastuu toivon kappaleiden etsiminen, mikä on ymmärrettävissä sanatarkaksi ja oivaltavaksi vertaukseksi tämän albumin tekemisestä.

Levyn viimeisessä kappaleessa, Kauniissa sieluissa kerrotaan tarina kolmesta kuolemantuomitusta, jotka oppivat näkemään toisensa persoonina, ilman menneisyyden ja tekojen taakkaa. Siinä Martikainen kruunaa albumin kiteyttäessään suvaitsevaisuutta ja ihmisyyttä tavalla, jollaista ei suomalaisessa musiikissa ole ennen kuultu.