Isoisä sooloilee
Kolme vuotta sitten Jason Lytle hajotti omasta makuuhuoneprojektista bändiksi kasvaneen Grandaddyn. Sen jälkeen miehestä ei juuri ole kuultu. Nyt palataan lähtöpisteeseen, eikä mikään ole oikeastaan muuttunut, sillä Lytlen debyyttisoololevy kuulostaa Grandaddyltä. Tosin tällä kertaa ilman muita muusikoita tai ulkopuolisia apuja.
Kaikki vaikuttaa mietityltä ja perfektionistin hengentuotteelta, hiukan Jeff Lynnen hengessä. Musiikki on edelleen keskitempoista, melodista ja melankolista poprockia, jonka lohduttavassa tunnelmassa on omalla pienimuotoisella tavalla jotakin harvinaisen arvokasta.
Mikä tärkeintä, kappaleissa on ideaa. Jo levyn avaava nimibiisi nappaa mukaansa, ja sitä seuraavan Brand New Sunin kertosäe on nostattavuudessaan huikea. Eikä taso tästä pahemmin notkahda. Silti tietty liiallinen tasatempoisuus aavistuksen häiritsee. Levyn loppupuolella kuuntelija vajoaa helposti syvään tyyneyden tilaan ja zeniläiseen pumpuliin.
Mutta kuten Lytle avausraidalla kiteyttää: ”I may be limping, but I’m coming home.” Tervetuloa takaisin.