Kuuman kissan koleaksi jättävä levy, jolla coveroidaan kaikista maailman artisteista Tom Waitsia.
Ensimmäisenä mieleen tulevat kysymykset ovat: miksi se laulaa ja osaako se laulaa? Samalla logiikalla kuin Jennifer Lopez laulaa lattarihenkistä MTV-dance-musaa, Scarlett Johansson aloittaa levylaulajan uransa taiderock-albumillisella Tom Waits -covereita.
Vaikka helpompiakin vaihtoehtoja olisi, Waitsin coverointi on ainoa, oikea ja katu-uskottava peliliike naiselta, jonka Lost in Translation -elokuvaan perustuva coolius on kantanut tänne asti. Pelkillä uusilla kappaleilla Johansson olisi todennäköisesti vain polttanut kauniit näppinsä.
Ristiriitaisen olotilan jättävälle levylle ei uskalla antaa enempää, muttei myöskään vähempää kuin arvosanan ”hyvä”.
Ainakaan levyä ei pysty ohittamaan olankohauksella.
Lyhyen Waits-oppimäärän kuunnelleelle kappaleet vaikuttavat riittävän erilaisilta, monipuolisilta ja ajatuksella tehdyiltä versioinneilta. Siitä kiitos kuuluu albumin tuottaneelle TV on the Radion Dave Sitekille. Tosin Sitekin ja Johanssonin yhdessä tekemä Song for Jo, se levyn ainoa ei-Waits-kappale, ei nouse esiin millään tavoin.
Viime vuonna The Jesus and Mary Chainin -paluukeikalla vieraillessaan Johansson onnistui laulamaan yhden lauseen osuutensa päin honkia. Nyt hänen ääntään on sen verran käsitelty ja laulu leivottu kappaleiden sisään, että neidon todellisista taidoista ei saa käsitystä. Se mitä kuulee, on synkkää, matalaa ja melko monotonista puhelaulua. Velvet Undergroundin aikainen Nico tulee mieleen, mikä on varmaan ollut tarkoituskin.
Vaikka töröhuuli ei missään nimessä ole huono tulkitsija, hän on kokonaisuuden heikoin lenkki. Jos hänen nimensä ei olisi Scarlett Johansson, levy-yhtiö ehdottaisi laulajan vaihtoa. Sensuelli ja lahjakas näyttelijätär tuntuu kiivenneen imago edellä puuhun. Siellä hän nyt keikkuu, entistä korkeammalla, indie-poikien Marilyn Monroena.