Unettavaa maitokahvisurffailua.
Surffaavalla trubaduurilla Jack Johnsonilla on varmasti puhtaat jauhot pussissa, mutta nostetta ja makua taikinasta kyllä puuttuu. Levy on äänitetty sataprosenttisella aurinkoenergialla (tämä tosiseikka mainitaan kahteen kertaan), ja siltä se kuulostaakin: laiskanraukeaa ja kivaa, aurinkorasva haisee ja kaikilla on kivaa.
Albumin kannessa Jack soittaa Telecasteria ja keskiaukemalla komeilee lähikuva sähkökitarasta, mutta akustispohjaista himmailua tämä on rankimmillaankin.
Ei siinä toisaalta ole mitään väärää. Jackilla on ihan kiva ja lempeä ääni, ja mies saarnaa rauhaa, rakkautta ja ympäristön kunnioittamista. Kyllä sen ymmärtää, että tämä levy on ollut sekä britti- että jenkkilistojen ykkösenä, sillä Jack Johnson on hieman kuin meidän aikamme Cat Stevens: armoitettu keskiluokkainen hippi, jonka lohdullisen musiikin sylissä voi unohtaa maailman sodat, kiireet ja ongelmat.
Kunhan on vain rahaa pankissa, loma Havaijilla, surffilauta alla ja Jack Johnsonia iPodissa.