Klamydia – Rujoa taidetta

”Sä voit mukana hoilata / voit reilusti inhota / tää on meidän totuutta / tää on rujoa taidetta”

Klamydia on koko 20-vuotisen uransa ajan ollut kriitikoiden ja kaupunkilaissnobien sylkykuppi, jonka haukkuminen on yhtä helppoa kuin samannimisen sukupuolitaudin hankkiminen. Vaasalaisbändi on leimattu milloin lapselliseksi, milloin kiihkonationalistiseksi junttiryhmäksi, jonka musiikkia kuuntelevat vain debiilit landepaukut traktoriensa tai corolliensa stereoista.

Saahan sitä länkyttää. Ennakkoluulot tosin kertovat huomattavasti enemmän kuulijasta itsestään kuin Klamydiasta bändinä.

Väittivät nirppanokkaiset skenepuristit mitä tahansa, Klamydia on aina ollut todellinen punkbändi. Kritiikistä huolimatta Vesku ja kumppanit eivät ole koskaan alentuneet kompromisseihin tai anteeksipyyntöihin, vaan seuranneet omaa ”epäkatu-uskottavaa” polkuaan lähes liikuttavalla tahdonvoimalla.

Kuten arvata saattaa, Klamydian uusimman levyn biisit kuulostavat tismalleen samalta kuin aina ennenkin. Tästä syystä levyä on yhtä hankala arvioida kuin vaikkapa Kotiteollisuuden tai Apulannan nykytuotoksia.

Klamydian tapauksessa analysointi tuskin kannattaisikaan. Antoipa levylle sitten yhden tai viisi tähteä, sadat suomileijonariipukset heiluvat bändin keikoilla jatkossakin. Annetaan siis kolme tähteä uskosta, toivosta ja rakkaudesta omaan musiikkiin.