Klaxonsin uutuudelta ei löydy Golden Skansin veroista hittiä, mutta yhtye näyttää, että se pärjää ilmankin. Näin väittää Verna Vuoripuro arviossaan.
Teksti: Verna Vuoripuro, kuva: Polydor
Klaxons: Surfing the Void
Polydor
Mercury-palkinnollakin siunattu brittiläinen trendiyhtye Klaxons syöksyi suuren yleisön tietoisuuteen muutama vuosi sitten Golden Skans -hitillään. Televisiomainoksissakin pyörineen kappaleen ujellusintro jäi tuskin keltään kuulematta, ja bändin suosio leimahti yllättäen ja nopeasti.
Itse debyyttilevy ei kuitenkaan hittibiisiään lukuunottamatta säväyttänyt, sillä sekava ja päämäärätön kokonaisuus lähinnä hämmensi leimaten joukon yhden hitin ihmeeksi.
Nyt Klaxons yrittää löytää itseään uudella albumillaan, ja paikoin he onnistuvatkin siinä hämmästyttävän hyvin. Avausraita Echoes lupailee mahtavuutta pysyen kasassa ja kuulostaen pianotaustoineen ehjältä ja tarttuvalta.
Keskittyminen herpaantuu välillä kakkoslevylläkin esimerkiksi The Same Spacen ja Venusian kohdalla, mutta nappiosumia löytyy onneksi enemmän. Esimerkiksi salaman lailla alkupään suvantokohdan väliin iskevä levyn nimibiisi lietsoo hektistä epilepsiameininkiä, josta yhtyettä kiiteltiin myös edellisellä levyllään.
Samaa hysteriaa tavoittelevat myös Extra Astronomical sekä Flashover, jotka saavat nekin kohtalaisen onnistuneesti strobovalot välkkymään silmissä.
Ei-niin-perinteistä Klaxonsia taas tarjoilee Twin Flames, jonka kaltaisia rytmikkäitä hyvän fiiliksen biisejä kuulisi mielellään lisääkin. Laulaja Jamie Reynoldsin korkea ja välillä vihlaiseva ääni häilyy kiehtovasti, ja sitä on ymmärretty käyttää Surfing the Voidilla aiempaa monipuolisemmin ja kattavammin.
Vaikkeivät nämä lontoolaishipsterit ole edelleenkään onnistuneet luomaan mitään erityisen järisyttävää, levy on kokonaisuutena toimiva ja ehdottomasti positiivinen yllätys. Levyn päätöskappale, avaruustunnelmainen Cypherspeed, kiteyttää hyvin kaikki yhtyeen musiikin elementit, ja lopettaa levyn komeasti ja mahtipontisestikin.
Niin sanottua uutta Golden Skansia albumilta ei löydy, eikä tarvitsekaan. Klaxons nimittäin todistaa, että heistä on muuhunkin kuin yhden biisin suosiolla ratsastamiseen.
Arvio on julkaistu Rumbassa 13/10