Kovasta yrityksestä huolimatta Kleerup on enemmän tuottaja- kuin artistilevy.
Kleerupin ja Robynin With Every Heartbeat on yksi 2000-luvun popkappaleista. Kuulostaa harkitsemattomalta väitteeltä (mitä se onkin), mutta harvoin tyylitaju, tarttuvuus ja vahva tunne yhdistyvät niin hienosti kuin tuon neliminuuttisen aikana.
With Every Heartbeat -hitti on jo muutaman vuoden vanha, ja sen menestys on auttanut tuottaja Kleerupia keräämään ympärilleen näyttävän joukon Ruotsissa vaikuttavia naislaulajia. Muutamalla biisillä hän laulaa itse, mikä ei ole kovin onnistunut ratkaisu.
Levyn sisältämä kolkko elektro henkii samankaltaista lämmintä rauhaa kuin Junior Boysin tuotanto. Siksi levyltä jääkin kaipaamaan sellaista yhtenäisyyttä, jota Junior Boys albumeilleen saa. Neneh Cherry ja Lykke Li ovat merkittävän erilaisia laulajia, vaikka etenkin Lykke Lin tulkitsema Until We Bleed hieno biisi onkin.
On vain hyväksyttävä, että Kleerup on tuottajalevy, jolla on hajanaisesta kappalemateriaalista huolimatta monta hienoa biisiä. Harmi silti, että instrumentaaliraidat jäävät väkisinkin naisäänten varjoon. Kleerup on joka tapauksessa Familjenin ohella uuden ruotsalaisen elektron kärkinimiä.