Korn: III Remember Who You Are – Pomppuhevin suuri selviytyjä palaa lähtöruutuun

08.07.2010

”Alkuaikojen Korn oli omalla tavallaan hyvinkin omaperäistä ja rajoja rikkovaa musiikkia, mutta Remember Who You Are on laiskanpulskeaa vanhan lämmittelyä”, toteaa Tapio Ahola arviossaan.

Teksti: Tapio Ahola, kuva: Sébastien Paquet

Korn: Korn III – Remember Who You Are
Roadrunner

Suurin osa maailman nu-metal-bändeistä tuntui jollain tapaa vastenmieliseltä jo tyylilajin kultakaudella. Korn taas on onnistunut pysymään jollain tapaa kiinnostavana ja relevanttina näihin päiviin saakka, vaikka nu-metal on musiikkigenrenä liki täysin kuollut.

Uudella albumillaan Korn on “palannut juurilleen”. Lainausmerkkien käyttö on tässä yhteydessä paikallaan, sillä siinä missä alkuaikojen Korn oli omalla tavallaan hyvinkin omaperäistä ja rajoja rikkovaa musiikkia, on Remember Who You Are laiskanpulskeaa vanhan lämmittelyä.

Levyn otsikko on osuva, sillä kuulostaa siltä, kuin Korn yrittäisi itsekin muistella kuka oikeastaan onkaan. Biiseistä ainoastaan päätösraita Holding All These Lies säväyttää millään tapaa.

Korn on tehnyt urallaan monia rohkeitakin ratkaisuja, kuten vaikkapa hittinikkariryhmä Matrixin palkkaaminen avukseen pari levyä sitten. Siihen nähden Remember Who You Are on harmillisen väsähtänyt ja yllätyksetön levy

Arvio on julkaistu Rumbassa 9-10/10

Lisää luettavaa