Kriitikko iskee neljästi: arviossa John Cale, Matthew Dear, Deerhoof, Heko ja Hurjat pojat

29.10.2012

Tempaisemme maanantain ratoksi ehtymättömästä arviovarastostamme neljä levyarviota kansan ihmeteltäväksi. Siitä se viikko lähtee taas.

John Cale: Shifty Adventures in Nookie Wood
Double Six

Velvet-veteraani ajassa kiinni.

Kirjoitan tätä arvostelua sateisena sunnuntaina, eikä John Calen uusin paljon tunnelmaa nosta. Se on kaikessa teknisyydessään ja modernin soundin hakemisessaan tavallaan kovin ankea levy. Ehkä olen luutuneempi kuin 70-vuotias Cale, mutta autotunen käyttö tuntuu vahvasti tarpeettomalta. Esimerkiksi Mothrassa tai December Rainsissä reippaasti annosteltu efekti tuntuu vain epätoivoiselta yritykseltä kätkeä biisien keskinkertaisuus.

Kahteen edelliseen pitkäsoittoon verrattuna Shifty Adventures in Nookie Wood on yksinkertaisesti jäykkä ja pitkästyttävä. Biisien taso ei ole kokonaisuutena edeltäjien veroinen ja turhan pitkä kesto verottaa voimia.

Mutta onhan levyllä hienojakin hetkiä, kunhan jaksaa tarpeeksi kuunnella. Scotland Yardissa on parasta Cale-särmää, ja I Wanna Talk 2 U on moderni Danger Mousen tuottama Bowie-henkinen biisi. Mary ja Midnight Feast ovat niitä ylväitä balladeja, joita vain John Cale osaa tehdä. Myös Face to the Sky on sellainen, mutta se laulusoundi…

Kyllä tämä tästä.

Markku Roinila

Matthew Dear: Beams
Ghostly International

Enoa etsimässä.

Black City -albumillaan (2010) Matthew Dearin nimi nousi parhaasta uudesta musiikista kiinnostuneiden kuolaisille huulille. Levy oli jo artistin neljäs, mutta aikaisemmilla julkaisuillaan teksasilaislähtöinen Dear ei ollut tavoittanut sitä laskukaavaa, jonka avulla lopputulos kuulostaisi lyömättömän luovalta mutta samalla tavattoman tutulta.

Viides levy lisää 1980-lukulaiseen yhtälöön elektronisen musiikin elementtejä aikaisempaa laajemmalta skaalalta. Kokonaisuus pulputtaa kuitenkin yllättävän yhtenäisesti, mikä osittain johtuu Dearin syvästä lauluäänestä. Matalalta taajuudelta toteava murina ei viittaa enää yhtä selkeästi David Bowieen kuin vielä Black Cityllä, mutta ei vertauksesta kokonaan eroonkaan pääse – ja miksi pitäisi.

Beams ei tee yhtä suurta ensivaikutusta kuin edeltäjänsä, mutta sen vaatiminen olisi myös kohtuutonta vasta kolmekymppiseltä artistilta, joka teininä hurahti Detroit-teknoon. Brian Enoa ihaileva Dear vedonnee silti John Talabotin ja Nicolas Jaarin kuuntelijoihin.

Marko Ylitalo

Deerhoof: Breakup Song
ATP

Hermostuttava kollaasi.

Deerhoofin kahdennentoista levyn ensimmäinen biisi tuo särön suhteeseemme heti kättelyssä. Kireän kolinan myötä keskittymishäiriöinen yhtye takoo tajuntaan biisin, jota ei erityisemmin halua muistella, mutta joka liimautuu äkkiä tajuntaan. Päässä soi ja nykii hallitsemattomasti vaikka edes sanoista ei saa mitään selvää.

Onneksi levyn muut kappaleet The Trouble With Candyhandsiä lukuun ottamatta menevät ohi jälkiä jättämättä, epämääräisten ideoiden keskeneräisenä kollaasina. Sen verran ehtii Breakup Song kuitenkin pesiytyä tajuntaan, että huomaan sen ärsyttävän ja turhauttavan suunnattomasti. Typeriä biisin nimiä. Häröä. Pomppua. Nytkytystä. Levottomuutta. Kuivaa kitarariffittelyä. Tytön lässyttävää laulua. Kaikkea löytyy, paitsi ei juuri yhtään tolkkua.

Olen suunnattoman helpottunut siitä, että Deerhoofin levy kestää vain puoli tuntia. Nyt vain on niin, että leikki-ikä on minulla valitettavasti jo ohi. Etsikää joku muu leikkikaveri jostakin hipsterhallista. Perkele.

Markku Roinila

Heko ja Hurjat pojat: Psykedeelinen aikamatka
Kompakti

Jälkijättöistä ihanuutta.

Joensuulainen Heko ja Hurjat pojat on kuin kevyempi ja surf-henkisempi versio ihanasta edesmenneestä Karkkiautomaatista. Kaikki yhtyeen vuosien 2007–2009 tuotokset kattavalla ep-kokoelmalla hellyyttävän erinomaiset sanoitukset ryöstävät huomion hienolta soitannalta.

Sekä musiikillisessa muotoilussa että vaivattoman runollisissa teksteissä on samaa, lapsenomaisen leikkisää ja arkirealistista absurdismia kuin Kari Peitsamon alkukauden upeuksissa: ”minne tahansa meen / kuperkeikkoja teen / kanssa pikkupossujen”, ”taivaaseen joudun / siellä kohtaan robotit”, ”puin housut väärin päin / leipä kädessäin” ja niin edespäin.

Olennaisimmat aihepiirit ovat avaruus sekä tiedepohjaisesti että sankaruusteknisesti, sikaeläimet ynnä muut ruokaisat ainekset kuten hernekeitto, kuuma veriplasmaleivos ja hauska homejuustokeitos plus vielä eineksien päihdyttävät ainesosat. Täydellisen rakastettavaa meininkiä, vaikka kappaleiden teho levytysajankohtien edetessä hieman hiipuukin.

Markku Halme

Lisää luettavaa