Lambchop – OH (Ohio)

12.10.2008

Sielukas indiecountry-yhtye ei petä tälläkään kertaa.

Lambchopia ei varsinaisesti voi syyttää musiikillisen seikkailunhalun puutteesta, perustuuhan yhtyeen sointi soulin ja countryn ennakkoluulottomaan yhdistelemiseen. Mitään radikaalia muutosta perusreseptiinsä Kurt Wagnerin johtama ryhmä ei ole kuitenkaan tehnyt aikoihin, jos Hands Off Cuban kanssa vuonna 2005 tehtyä elektronista ep:tä ei lasketa.

OH (Ohio) sisältää siis Kurt Wagnerin meditatiivista murinaa ja juurevia poplaulelmia samalla varmuudella kuin Motörheadin tuore Motörizer pitää sisällään Lemmyn karjahtelua ja ylinopeudella soitettua raskasta rockia. Jotenkin Lambchop onnistuu silti säilyttämään tuoreen otteen musiikissaan, vaikka kaikki sovitusten elementit ja jopa osa melodioista ovat tuttuja edellisiltä levyiltä.

Nashvillen perintöä kunnioittava yhtye oikeuttaa olemassaolonsa niin pitkään, kun Kurt Wagnerilla riittää National Talk Like a Pirate Dayn kaltaisia laulunnimiä ja Slipped Dissolved and Loosedin kertosäkeen tasoisia kyynelkanavien avaajia, ja muu joukko yltää yhtä inspiroituneeseen soittoon kuin Popeyen fantastisessa instrumentaalilopukkeessa.