Lapko: A New Bohemia – Tiukan trion uudet kujeet

13.03.2010

”Yksi maailman kovimmista alternative-trioista on huikeassa vireessä”, sanoo Kimmo K. Koskinen arvostelussaan.

Lapko: A New Bohemia
(Fullsteam)
4stars

Lapko niitti mainetta jo ennen ensimmäistäkään virallista julkaisua järjettömän kovan keikkakuntonsa ansiosta.

Bändin hektisesti paukkuva ja intensiteetiltään hurja vaihtoehtorock on saatu taltioitua toistaiseksi parhaiten yhtyeen upealla Scandal-kakkoslevyllä. Ensimmäistä albumia vetelöitti laiska tuotanto, kolmannen yhtye onnistui sössimään kuuntelemalla tuottaja Karo Bromanin mielipiteitä.

Neljännelle levylleen harjavaltalainen kolmikko haki sähköä äänittämällä levyn New Yorkissa D. James Goodwinin kokonaisvaltaisessa huomassa. Tuotantokatalogiinsa muun muassa Thursdayta, Norah Jonesia ja The Braverya haalinut Goodwin onkin saanut tallennettua dynaamisen trion ainutlaatuisen iskevän ominaissoundin mainiosti. A New Bohemia vastaa sitä vakuuttavaa mielikuvaa, jonka yhtye on tehnyt lavalla kohkatessaan.

A New Bohemia on levynä hieno saavutus. Soundinsa vakiinnuttanut bändi uskaltaa olla oma itsensä ja silti uudistaa sointiaan.

Kerrankin on niin, että jo valmis paletti saa uusista sävyistä jotain lisää, eikä yhtyeen tiukaksi puristunut ydin kärsi kokeiluista. Uudistukset ovat sen verran maltillisia, että niitä tuskin edes huomaa ensimmäisillä kuunteluilla, mutta jatkossa ne nousevat oleellisiksi mausteiksi.

Tasokkaan materiaalin, onnistuneen soundin päivittämisen ja räjähtävän ilmaisun ansiosta Lapko on viimeistään nyt kansainvälisestikin ajatellen intensiivisen vaihtoehtorockin kärkinimiä.

Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: David Black

Lue koko arvio Rumbasta 3/10

Lisää luettavaa