”Taitavasta lauluntekijästä on vaikea saada otetta”, väittää Saku Schildt arviossaan.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Marjo Tynkkynen
Laura Sippola: Stadion
Texicalli
Vuosikymmenen vaihde näyttää olevan hyvää aikaa naisartisteille. Monet Suomen parhaiten myyvistä artisteista ovat soolouraa työstäviä naisia, ja pinnan alla majailee vaikka minkälaista kejukaistyttöä ja raivotarta. Vuk, Manna, Yona ja Suvi Isotalo ovat olleet näkyvästi esillä Rumbankin sivuilla.
Tällä kartalla Laura Sippola on vähän sivumalla, omissa oloissaan. Hän on lahjakas ja omaperäinen lauluntekijä, jonka levyt kelvannevat Tori Amosin kaltaisia vahvoja naishahmoja ihaileville siinä missä muutkin pianon takana lymyilevat naisartistit. Toisaalta hän ei ole tehnyt itseään tutuksi rock-yleisölle, vaan keskittynyt ennemmin esiintymään lauluntekijäklubeilla ja kahvilakeikoilla.
Stadion on Sippolan kolmas levy (lukuisten pienempien julkaisujen lisäksi), ja hän tuntuu etenevän alati omailmeisempään suuntaan.
Vuonna 2004 julkaistun Sahara-debyyttilevyn mielsi vielä komeaksi paketiksi pianovetoista taidekoulumusiikkia, mutta uutuutta on vaikeampi lokeroida. Poppia se varmaan on, ties millä vaikutteilla.
Sippola on musiikin ammattilainen sanan varsinaisessa merkityksessä: hän on suorittanut Sibelius-Akatemiassa musiikin maisterin tutkinnon, ja tekee nykyään taiteellista tohtorintutkintoa. Jotain tällaista pystyisi arvaamaan pelkästään Stadionia kuuntelemalla: levy on hienostunut, älykäs, monivivahteinen, ja samalla etäinen ja viileä.
Sippola on myös viettänyt runsaasti aikaa ulkomailla, mikä kuuluu musiikissakin. Ei tosin siten, että kappaleista erottaisi vahvoja vaikutteita manner-Euroopan musiikkiperinteestä, vaan se ei yksinkertaisesti kuulosta suomalaiselta.
Biisit eivät ole mollivoittoisia tunnelmointeja. eikä sanoituksissa kuulu kotimainen pessimistisyys. Sippola tuntuu ennemmin pohdiskelevan itsekseen maailman menoa, ja kuulija ikään kuin kuulee mietteet sivullisena.
Kaikki tämä kertoo, että Laura Sippolalta löytyy näkemystä, ajatusta ja taitoa, mutta hänen musiikkiaan on vaikea ottaa omaksi.
Stadion on vaikuttava paketti, mutta sen jälkeen tuntuu puhdistavalta laittaa soimaan jonkun Laura Veirsin kaltaisen vahvemmin tunteidensa vietäväksi heittäytyvän lauluntekijän albumi.
Arvio on julkaistu Rumbassa 8/10.