Melodramaattinen häjyrock hiotaan pohjalaisten kuudennella levyllä huippuunsa
Ensimmäisissä sanoissa paljastuu olennainen: ”Laulut on laulajille ja maankiertäjille, hulluille, hurjille, häjyille, kurjille”, Lauri Tähkä laulaa kappaleella Maailman tyrskyt. Tähkän hahmo vaeltaa vaeltamisen vuoksi, ei käy kouluja, mutta haaveilee ja rrrakastaa.
Lauri Tähkälle ja Elonkerjuulle albumi Tänään ei huomista murehdita on kuudes, mutta monelle se edustaa varmasti vasta toista tai kolmatta. Edellinen levy Tuhannen riemua myi 120 000 kappaletta, lukeman jota ei
voi saavuttaa kuin suuren hypen ja nettilaataamisesta tietämättömien avulla.
Vuosia Kuudennusmiehet-bändissä raataneet miehet ymmärsivät liittää pohjalainen häjykulttuurin suomirockiin melkein 15 vuotta sitten. Bändin suurin vahvuus on ollut yhtenäinen ilmaisu, joka uudella levyllä on hiottu huippuunsa.
Lauri Tähkä on erikoistunut tunteiden välittämiseen. Harvaa suomalaisyhtyettä vihataan ja rakastetaan tällä hetkellä yhtä voimakkaasti. Jussipaitakuviolla naamansa värittäneet naiset vaipuvat hurmokseen keikoilla, kun kuntoiluhullu virnuilee lavalla nahkahousuissa ja viulu vinkuu vieressä.
Rockpiireissä Tähkän vihaajaksi on ilmoittautunut esimerkiksi The 69 Eyesin Jussi. Kotiteollisuuden Jouni Hynynen halveksuu Elonkerjuun naisfaneja, jotka hänen mukaansa luulevat rockaavansa Tähkän tahtiin.
Yleisö on ilmeisesti pian nelikymppiselle Hynyselle vääränlaista, jos se koostuu keski-ikäisistä naisista. Loppujen lopuksi Tähkän ja Hynysen maailmat eivät ole kovin kaukana toisistaan. Siinä missä Hynynen laulaa Jumalasta, rakkaus edustaa Tähkälle iankaikkisuutta.
Tähkälle maaseutu on samalla tavalla romantisoitu kuin sotien jälkeisessä suomalaisessa elokuvassa. Luonnossa tunteet ovat hallitsemattomia voimia ja ajavat joko täydelliseen nautintoon tai ahdinkoon. Nämä emootiot eivät kuulu sellaiseen liian järjelliseen paikkaan, jossa murehditaan vain huomista.
On virkistävää, että suomirock ei uppoa aggressiiviseen, maskuliiniseen uhoon tai alkoholistien itsesääliin.
Tempo pysyy kiihkeänä melkein koko albumin. Erikoista onkin, että Lauri Tähkä & Elonkerjuu alkaa kuulostaa Mambalta, kun Tähkä laulaa pehmeästi kappaleessa Sanoit että minäkin. Biisin kertosäkeessä kohtalokas, huudahtava laulutapa vie vaikutelman taas etäämmälle iskelmästä.
Tähkän musiikin sukulaisia löytyy ympäri Eurooppaa kansanmusiikista lainaavista rockareista ja punkkareista. Henkisesti pohjalaisbändi ei ole
kaukana emorockin pillifarkkupojista. Molemmat tuntevat järjettömästi koko ajan.
Ensisinkku Suudellaan on hiukan väkinäinen ja haikeudessaan laimea. Lauri Tähkän ja toisen pääasiallisen biisintekijän, kitaristi Simo Rallin kynänjälki on varmaa, ja Radio Nova -hittipotentiaalia löytyy läpi levyn. Oikeastaan ainoita täytebiisejä on Sielun veljiä etäisesti muistuttava Hätäästä elämää.
Kuulijan vastuulle jää suuri päätös. Kotiteollisuus tiivistäisi tämän ratkaisun sanoihin: Rakastaa / ei rakasta.