Skottieksentrikon 23. levy 15 vuodessa!
Jackie Leven on kiehtova antisankari. 70-luvun lopussa hän kolkutteli listojen häntäsijoja punk-bändi Doll by Dollin nokkamiehenä, 80-luvulla hankki ajanvietteekseen heroiiniaddiktion ja on 90-luvusta tähän päivään mennessä julkaissut 23 levyä. Eräänlainen Skotlannin Steve Earle, siis.
Aivan kuten Earlella, Jackie Levenin tyylikirjo on melkoinen ja tasokin vaihtelee. On kummallista rumpukoneen kuljettamaa kasari-soulia, joka välillä toimii (The Dent in the Fender and the Wheel of Fate) ja välillä ei (The Innocent Railway).
Parhaimmillaan Leven kuulostaa Leonard Cohenilta tai Songdogin Lyndon Morgansilta, huonoimmillaan absurdilta karaokekuninkaalta. Toissa levyn Lähi-Itä-kokeiluista ollaan armollisesti päästy taas ylämaa bluesiin ja souliin.
Jurous ja pieni vaaran tuntu sopivat Levenin keltti-souliin paremmin kuin sormia napsutteleva keveys. I’ve Passed from Human Love on jo sinne päin ja Olivier Blues oivaa, Levenin instrumentalistin kykyjä esittelevää akustista bluesia. Silti upeimmaksi hetkeksi jää The Doorsia nokkelasti lainaileva nimibiisi, osittain kappaleen laulavan änkyrä-punk-country-sankarin Johnny Dowdin ansiosta. Hän saa esitykseen sellaista soraa, joka Levenin puhtaasta äänestä vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin harmillisesti puuttuu.