Yritystä piisaa, persoonallisuus kadoksissa.
Leverage kuvailee musaansa toistuvasti hardrockiksi. Minkähän takia? Eikö juuri tällaista raskaasta kompista, taivaan korkuisista kiipparimelodioista, tilulilukitaroinnista ja ”you’re the king of the hill” -muotin teksteistä koostuvaa matskua ole ”aina” totuttu kutsumaan termillä heavy?
Onko Deep Purplekin hard rockia? Tai sen johdannainen Rainbow? Entä Iron Maiden tai Sonata Arctica?
Määrittelyt sikseen. Olennaisempaa on, että vuodenvaihteessa toisen albuminsa julkaissut Leverage jättää itsestään sangen persoonattoman vaikutelman. Mitkään osa-alueet eivät ole metsässä, mutta kun Blind Fireä kuuntelee, mieleen ei jää yhtään sellaistakaan elementtiä, jolla bändi erottuisi kymmenistä hampaat irvessä niin kotimaista kuin globaaliakin läpilyöntiä yrittävistä kollegoistaan. Maailmallahan näitä on miljoona lisää.
Soittotaito ja imagoseikat tuntuvat olevan hallussa. Nyt pitäisi terävöittää biisikynää ja pohtia soundipolitiikkaa. Toistaiseksi Leveragen suurin ansio on se, että se antaa Torsti Spoofin kitarointi-, miksaus- ja tuottamisvietille asiallisen purkautumiskanavan. 90-luvulla mies joutui soittamaan Funkykarkureissa.