Levyarvio: 30-vuotias Radiopuhelimet teki HEL-VE-TIN tiukan levyn!

Saastan kaipuu on Radiopuhelimien parhaita tuotoksia. Ellei paras.

Radiopuhelimet
Saastan kaipuu
If Society
9,5

Alkuvuodesta 30-vuotiaaksi ikääntynyt Radiopuhelimet julkaisi viime viikolla 14. studioalbuminsa Saastan kaipuu. Akustisesta Ei kenenkään maa -levystä on vierähtänyt jo kolme vuotta ja sitä edeltäneestä Radiopuhelimet rakastaa sinua -albumista jo kuusi vuotta. Rauhalliseen tahtiin levyjä tehtaileva yhtye on kuitenkin uudella albumilla parhaimmillaan, toteaa Tuukka Hämäläinen.

Maailmassa ei ole montaakaan yhtyettä ja artistia, jotka 30-vuotta musiikin parissa puuhailtuaan kuulostavat yhtä tuoreelta kuin Radiopuhelimet. Oululainen kulttiyhtye onkin pieni ihme, kuten on uusi albuminsakin.

Saastan kaipuu on lyhyesti sanottuna Radiopuhelimia parhaimmillaan. Se on intensiivinen, raivokas ja dynaaminen kokonaisuus, jossa ei ole oikein mitään liikaa tai liian vähän.

Jos albumin nimi on Saastan kaipuu, on Lihamaisema sille täydellinen aloitusraita: Reilut neljä minuuttia kestävä ”biisi” on kuin kirskuva ja ryskyvä äänivalli, joka vyöryy kuulijan ylitse muodottomana ja silti lumoavana. Se onkin omalla tapaansa yksi parhaita kuulemiani avausraitoja.

Avantgarden ja hardcoren välimaastoon sijoittuvan, sanattoman kappaleen jälkeen päästään tutumman Radiopuhelimet-ilmaisun pariin. Biiseistä Paha kuolkoon ja Totuuden aika voisivat tyylillisesti olla vaikka edelliseltäkin yhtyeen sähköiseltä albumilta, mutta ne istuvat silti kokonaisuuteen loistavasti. Harmaata ja Kaikki nopeaa -kappaleissa taas on uutta ärhäkkyyttä, jota Radiopuhelimet rakastaa sinua -levyllä oli vähemmän.

Kolmas raita Kvanttidisko puolestaan tarjoilee tanssittavaa revittelyä, joka tuo mieleen Viisi tähteä -albumin (2007) nimikkobiisin. Kitaristi Jarno Mällisen kynäilemät lyriikat saavat kuitenkin kappaleen erottumaan levyllä joukosta, sillä fysiikasta ja kosmologiasta ammentava teksti tuo mieleen kulttiyhtye Kuha.n tiedesanastolla leikittelevät sanoitukset. On kiinnostavaa nähdä jotakin uudenlaista sanoituksellisesti vahvan yhtyeen lyriikassa, ja funkahtava biisi nouseekin heti henkilökohtaiseksi suosikikseni.

Edellisellä albumillaan Radiopuhelimet etsi uutta ilmaisua akustisilla soittimilla, ja levyn vaikutus kuuluu myös Saastan kaipuullaTyhjyyksien välissä -kappale on alkupuolelta akustinen ja kevyt, ja yhtye on myös sovittanut levylle uudelleen Ei kenenkään maa -albumin nimikkokappaleen. Perinteisempi Radiopuhelimet-tulkinta tekee kantaaottavasta kappaleesta nasevamman ja tuntuu painottavan sen tärkeää sanomaa.

Saastan kaipuulla jokaisesta kappaleesta tarttuu jotain mukaan, eikä ärhäkkä kokonaisuus todellakaan jätä kylmäksi. Radiopuhelimien malliin kokonaisuus sijoittuu jälleen jonnekin punkin, taiderockin ja riffivetoisen kohkaamisen välimaastoon, missä yhtyeellä onkin mukavasti tilaa operoida. Radiopuhelimien tyyli on ennallaan, mutta albumi tuntuu silti tuoreelta ja ilmaisuvoimaiselta.