”Stam1na on erikoislaatuinen yhtye, joka onnistuu sulauttamaan leikillisyyden ja vakavamielisyyden ihmeellisen toimivalla tavalla. Tämä seikka on ilmennyt jokaisella Lemiläisten levyllä, eikä SLK ole poikkeus”, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan.
Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Sakara
Stam1na: SLK
Sakara
Reima poikakopla iskussa.
Ensikuuntelulla SLK on täysin tuttua Stam1naa, ja jossakin kohtaa huomaa jopa odottavansa Viimeinen Atlantis -kertsiä. Samalla tietynlainen yksiulotteisuuden tuntu alkaa vaivata: tätä kohkausta on nyt kuultu kuusi levyllistä, joskohan herrat rohkenisivat hiljentää välillä? Huutoon vastaa tyylikäs Kolmen minuutin hiljaisuus -instrumentaali, joka antaa hengähdystauon ennen ankaraa nimikappaletta.
Kuten aiemminkin, yksiulotteiselta vaikuttava informaatiotulva alkaa avartua kuuntelujen myötä. Stam1na ei ole yrittänyt väkisin keksiä jotakin, mitä se ei olisi jo tehnyt, vaan bändi viilaa tyylikkäästi ilmaisuaan kunnianhimoiseen ja sävykkääseen suuntaan. SLK on tarkkaan harkittujen elementtiensä ansiosta runsaudensarvi, josta löytyy runsaasti hienoja soitannollisia ja sovituksellisia yksityiskohtia.
Antti Hyyrynen on monipuolinen laulaja, joka tuo mieleen Panteran Phil Anselmon: molemmat osaavat tarvittaessa laulaa enkeliäänellä, mutta kummatkin pitäytyvät mieluummin rähjäämisessä. Koskettimet ovat hieno aisapari Hyyrysen laululle. Ne tehostavat kappaleiden tarttuvuutta, ja pianosoundin myötä biisit saavat tyylikästä vakuuttavuutta. Kiipparit eivät onneksi vie tehoa heavyräimeeltä, vaan ne tuovat sointiin monipuolista täyteläisyyttä.
Pääosa levystä on napakkaa, klassiseen vauhtimetalliin pohjaavaa tikkausta, mutta vaikutteita kouritaan mukaan sieltä täältä. Aiemminkin yhtyeen ilmaisuun kuuluneilla äärimetallivaikutteilla on edelleen paikkansa. Kauas on tultu uran alun Stone-apinoinnista, mutta ilman tuota mestarin syvää ja edelleen kuuluvaa arvostusta Stam1na ei olisi näin harvinaislaatuisen uskalias ja monipuolinen yhtye.
Arvio on julkaistu Rumbassa 2/14.