Lewis Leona – Spirit

04.06.2008

Brittien laululintu Mariah Careyn jalanjäljissä.

Kykyjenetsintäkilpailu X-Factorista menestykseen ponnistanut Leona Lewis on esiintymislavojen lisäksi kuningatar levynmyyntitilastoissa. Neitokaisen kotimaassa Englannissa sekä albumi että sen hittisingle Bleeding Love ampaisivat suoraan listaykkösiksi.

Eikä menestys ole rajoittunut pelkästään Englantiin, sillä Lewis on hurmannut ympäri maailmaa nousten kaikkien aikojen nopeimmin myyväksi naisartistitulokkaaksi. Debyyttialbumi onkin tasaisen varmaa ja laadukasta jälkeä. R&b-mausteiset poplaulut ovat kauniita, eikä liene yllätys, että niillä pelataan eritoten Lewisin upean äänen varassa.

Lewisiä on jo ennätetty tituleerata uudeksi Mariah Careyksi, mikä on sekä paljon että varsin osuvasti sanottu. Äänissä ja materiaalissa on paljon samankaltaisuutta, mutta todelliseen supertähteyteen Leonalla on toki vielä matkaa. Vaan onpa laulajattarella myös aikaa, sillä hän on vasta 23-vuotias.

Spiritin 13 raidasta joka ikinen muuten kertoo rakkaudesta. Vaan mistäpä muusta näin siirappisesti voisi laulaakaan.