Lil Wayne – The Carter III

24.07.2008

Riimit vilisevät Lil’ Waynen liukuhihnalla.

Tuottelias herra Carter väittää saatekirjeessä olevansa sukupolvensa paras räppäri. Se on toki paskapuhetta, sillä tuo valtikka kuuluu toiselle Carterille, nimittäin Shawn ”Jay-Z” Carterille, joka vieraileekin heti toisessa biisissä.

Sen sijaan sukupolvensa tuotteliain räppäri Wayne Carter saattaa hyvinkin olla, sillä hän tuntuu vierailevan jatkuvasti jollain biisillä ja pukkaavan nettiin materiaalia vielä tiuhempaan tahtiin. Saatekirje puhuu tuhannesta biisistä kahden viime vuoden aikana, jos freestyletkin lasketaan.

Näin tuotteliaalla hepulla on varaa valita albumeilleen vain parhaat raidat, varsinkin kuin The Carter II -albumista on ehtinyt kulua kolme vuotta aikaa. Tuottajalistalta löytyy south coast -soundin luottomiehiä, mutta myös Kanye Westin kaltaisia yleismaailmallisia biitinheittäjiä. Yleisesti ottaen albumin taustat edustavat varsin geneeristä south-soundia. Huomio kiinnittyy siis räppäreihin.

Itselleni Lil’ Wayne ei koskaan ole ollut mikään merkittävä lyyrikko, vaikka hänen räpeissään on huomattavasti enemmän ajatusta kuin etelävaltioiden alueelta tulevilla sanasepoilla yleensä. Kenties slangi tulee minun ja diggailun väliin, kenties ilmaisun monotonisuus. Joka tapauksessa The Carter III jättää näyttävistä vierailijoistaan huolimatta melko lailla kylmäksi.