Ei vieläkään nappiin
Lodgerin kolmas levy kantaa kai jonkinlaista todistustaakkaa, kakkoslevy kun ei oikein lähtenyt. Onnistuuhan Lodger varsinkin biisissä I Was Young I Needed the Money, jossa on hienoimpia introja pitkään aikaan, vaikka se kuulostaakin jotenkin tutulta.
Oikeastaan sama vaivaa muitakin levyn parhaita esityksiä. Prefontaine alkaa kuin jokin The Strokesin kappale ja jatkuu kuin ensilevyn aikainen Bloc Party. So Longissakin on tarttuvuudestaan huolimatta jotakin korvassa ärsyttävästi täkyilevää tuttua ainesosaa. Vieläpä tuntuu siltä, että levy tarvitsee käynnistyäkseen turhan paljon aikaa.
Alun 38 sekunnin mölyhörhöilystä ei tokene ennen kuin viidennen biisin Recovering Alcoholic Visits Musso & Frank kohdalla yksinkertaisesti siitä syystä, että välissä olevat biisit ovat pirun tylsiä.
Loppupuoli onkin sitten huomattavasti sujuvampaa, eikä Honeymoon Is Overia voi varsinaisesti huonoksi sanoa. Levyssä on tiettyä hupia ja charmia, ja Lodgerin ulosanti on hyvin sujuvaa. Kitarat tikkaavat ovelasti, laulu toimii ja soitto on kevyen jämerästi untuvaista. Mutta parempi seitsemän biisin ep tästä olisi tullut kuin albumi.