Kärttyisä Lou-setä ei enää vihaa kaikkia
Jos Lou Barlow ei olisi seLou Barlow, en luultavasti noteeraisi hänen kivaa pikku soololevyään. Barlow ei kuitenkaan ole mikään ompputietokonettaan räpläävä, HypeMachinen kertakäyttöblogista ponnahtanut indie-tulokas, vaan lofi-rockin legendaarinen rillipiru, jonka CV:ssä koreilevat Dinosaur Jr., Sebadoh ja Sentridoh.
Toisella soololevyllään Barlow tekee pesäeroa Emoh-debyyttinsä simppeliin ja paikoin hutiloituun neo-folkiin. Piano ja akustinen kitara ovat saaneet rinnalleen rumpukoneita, syntikoita, urkuja ja baritonikitaroita. Vaikka tunnelma on edelleen leppoisa ja maanläheinen, biisit ovat aiempaa monipuolisempia ja soundit kirkkaammat. Jälkimmäinen ei tässä kontekstissa ole hyvä asia.
Suurin osa biiseistä on alimittaisia, ikään kuin Barlowin ideariihestä ei olisi riittänyt tarpeeksi puutavaraa täysimittaisen pop-biisin kirjoittamiseen. Nyt nikkaroidaan lähinnä tuppeensahattua lautaa, jonka toisesta reunasta pilkottaa Folk Implosion, toisesta mainio Neutral Milk Hotel.
Kirjoittajana Barlowsta on tullut vähemmän nihilistinen. Kappaleessa Take Advantage hän kysyy: ”could you love me like a pancake?”. Oksennusrefleksistä huolimatta on pakko myöntää, että ainakin hän on rehellinen.