Lue Guns N’ Rosesin Use Your Illusion -kaksikon arvio vuodelta 1991 – ”Ensikuuntelun jälkeen haukoin ilmaa”

01.11.2013

Tomi Hämäläinen palkitsi vuonna 1991 Guns N’ Rosesin massiivisen albumiparin täydellä pistepotilla.

Teksti: Saku Schildt

Guns N’ Rosesin kahden levyn Use You Illusion -paketti repi yhtyeen lopulta liitoksistaan, mutta suuruudenhulluuden syövereihin uponnut bändi ehti saada aikaiseksi hyvän määrän ajatonta rockmusiikkia. Vaikka kumpikaan Illusioneista ei ole samanlainen täysosuma kuin yhtyeen debyyttilevy Appetite for Destruction (1987), albumeilla on runsaasti kappaleita, joista on oikeutetusti muodostunut klassikkokamaa.

Tomi Hämäläinen arvioi Rumbassa 18/91 molemmat levyt samassa paketissa, ja työmäärä sai kriitikon hivenen typertyneeksi. Onhan noissa eittämättä pureskeltavaa. Lue tämänkertainen Arviouusinnat-juttu alta, kuvaa klikkaamalla saa sen suuremmaksi.

UseYourIllusion_arvio

Lisää luettavaa