Kohuartisti M.I.A. on keksinyt värikkäitä keinoja hätkähdyttää yleisöä uutta albumiaan promotoidessaan. ”Provosoinnin ja propagandan takaa löytyy epätasainen ja hajanainen albumi”, sanoo Oskari Onninen levyn taiteellisista ansioista.
Teksti: Oskari Onninen, kuva: Moses Namkung
M.I.A.: /\/\ /\ Y /\
N.E.E.T
Aloitetaan pikakelaamalla, minkä kaiken siivittämänä srilankalais-brittiläinen poppari M.I.A., oikealta nimeltään Maya Arulpragasam, on päätynyt viimeisen muutaman kuukauden aikana otsikoihin.
Ensin tuli Romain Gavrasin ohjaama Born Freen väkivaltavideo, jossa nuorta poikaa ammutaan päähän. Sitten levyn Youtube-silppuinen kansi, animoidut promokuvat ja täysin kädettömän graafikon laulajattaren nettisivuille ja MySpaceen tekemä irvokas kitsch-layout.
Puhumattakaan /\/\ /\ Y /\- eli Maya-levyn nimestä, jonka kirjoitusmuodon tarkoitus lienee estää albumin googlaaminen. Googlehan on M.I.A.:n niin ikään otsikkoja kirvoittaneen lausunnon mukaan CIA:n väline kansalaisten vakoiluun.
Ja kruununa tietysti väärin yhdistellyistä sitaateista lähtenyt ja kohtuuttomiin mittasuhteisiin yltynyt riita New York Timesin toimittajan Lynn Hirschbergin kanssa. Kärhämä johti lopulta siihen, että M.I.A. julkaisi tämän puhelinnumeron Twitterissään ja ilmoitti vastaanottavansa puheluita koko illan.
Kaiken tämän jälkeen on täysin aiheellista tituleerata M.I.A. iltapäivälehtislangin mukaisesti kohupoppariksi – hipster-ystävälliseksi versioksi 2000-luvun tabloid-hittipoppareista Amy Winehousesta ja Lady Gagasta.
—
Mayan parhaat kappaleet ovat sen ensimmäisinä maistiaisina kuullut Born Free ja XXXO. Näistä ensimmäinen on – kuten kaikki varmaan tietävätkin – Suiciden Ghost Rider -samplen siivittämää vimmaista konepunkia, ja jälkimmäinen vuoden parhaimmistoon kuuluva Lady Gagan ja Britney Spearsin hengessä toimiva tanssihitti.
Levyn hämmentävin kappale on Moskovan nuoren metropommittajanaisen sielunmaisemaa kuvaava Lovealot. Biisi on terrorismiviittauksia pullollaan, ja kertosäkeessä sen nimi vääntyy muotoon I love Allah. Silti siinä on kyse vain tyhjänpäiväisen elektroräpin muotoon puetusta provosointiyrityksestä.
B-puolellaan Maya kantaa reilusti paremmin. Säröinen Meds and Feds -tamppaus voisi olla M.I.A.:n feattaus Sleigh Bellsin uunituoreella debyytiltä. Tell Me Why on onnistuneesti varman päälle pelattua hittipoppia, joka ei kuitenkaan yllä XXXO:n tasolle.
Kaiken jyräämisen jälkeen levy päätetään slovarinomaiseen ja lempeänhempeään Spaceen.
Kun levy lopulta päättyy, kuulija jää vaatimaan enemmän poppia ja vähemmän politiikkaa, provosointia ja äänikaaosta. M.I.A.:lle lienee kuitenkin täysin turha esittää moista toivetta.
Lue koko arvio Rumbasta 9-10/10. Lehti ilmestyy pe 2.7.