Timbaland tuottaa, kunhan hinnasta sovitaan.
Timbaland auttoi itänaapurimme euroviisuvoittoon tilaustyönä tehdyllä kappaleella. Enää herran tuotantoa ei voi pitää hiphopahtavan r&b:n genressä kummoisena laaduntakeena, jos se sitä on koskaan ollutkaan.
Ranskalainen Matt Pokora otti joka tapauksessa riemusta kiljuen Timothy Mosleyn tuotantoavun vastaan, sillä yhteistyö merkitsi hänelle pitkäaikaisen haaveen täyttymystä. Avun saamiseksi Pokoran levy-yhtiön täytyi tosin maksaa tuottajalle melkein miljoona dollaria ennakkoon.
Levy on M. Pokoran kolmas, mikä tekee sen ääliömäisen nimen jollain tasolla ymmärrettäväksi. Äänilevyn nimeäminen musiikin pakkausmenetelmän mukaan kun ei muuten ole kovin järkevää. MP3 kuulostaa kauttaaltaan Timbalandin tuotannolta, vaikka on sitä vain osittain. Kierrätetty r&b-soundi häivyttää kappaleet helposti taustalle ja tartuttaa ne tajuntaan ainoastaan tauottoman toiston avulla.
Pokoraa voisi nimittää Ranskan Justin Timberlakeksi, jos hänen kotimaansa kävisi jostain ilmi. Häneltä nimittäin löytyy sliipatun sänkisen ulkonäön lisäksi myös poikabändikokemusta. Alkuperäisen julkaisun kaksi ranskankielistä kappaletta on valitettavasti tiputettu kansainvälisestä versiosta pois. Kansainvälisyyttä tavoitellessa persoonallisuus on jäänyt jonnekin soittolistarotaation ja ennakkopalkkioiden väliin.