Maanantailapsesta riittää iloa viikon jokaiselle päivälle.
Veronica Maggion Dumpa mig oli hitti toissa vuonna, Måndagsbarn tänä keväänä. Vatten & bröd -debyytin klubivaikutteet ovat vaihtuneet jazzahtavaan souliin ja tyttöpoppiin. Elleivät Maggio sekä kaikesta paitsi teksteistä ja laulusta vastaava Kihlen hoitaisi leiviskäänsä näin hyvin, voisi heidän luulla hypänneen hittisoundin aallonharjalle vain maksimoidakseen menestyksensä.
Jos Maggio laulaisi englanniksi, hänet olisi helppo niputtaa yhteen jokaisen brittinuorikon kanssa, joka haluaa uudeksi Amy Winehouseksi. Jajaja ja 17 år ovat lähimpänä tunteikasta pastissisoulia, mutta Maggion musiikissa ainostaan viitataan siihen perinteeseen, joka duffyille ja adeleille on kaiken perusta.
Viimeistään neljännen kappaleen kohdalla uskoo Maggion olevan oikeassa palkitessaan itsensä albumin nimessä. Stopp kaappaa huomion yhtä voitonvarmasti kuin kultamitalin arvoinen Måndagsbarn-single.
Pisteet putoavat vasta viimeisessä kaarteessa: Ridå-päätösbiisin höpöttäjä saa toivomaan, että viisu olisi jätetty kokonaan pois. Siitäkin huolimatta, että levyn kokonaiskestoksi kellottuu ainoastaan runsaat puoli tuntia.