Major Label – When I Am with You You Are Safe

06.02.2009

Pop-hahmon sävykäs vaihtoehtorymyistely toimii edelleen

Pariisin kevät -projektilla ja tuottajan ominaisuudessa pientä mainetta saanut Arto Tuunela johdattaa metallisen vaihtoehtoisesti louskuvan pääbändinsä toiseen albumiin. Bändin pienkustanteet herättivät kiinnostusta pätevällä Deftones-imitoinnnillaan, ja reilun vuoden takainen debyyttinsä … And the Machine Will Never Wake Us oli oikeinkin toimiva tekele.

Pyhää apinaäitiä poikansa kanssa kannessaan esittelevällä kakkoslevyllään Major Label etääntyy kohteliaasti Deftonesin vaikutuspiiristä. Ilmaisun pohjavire ja tyyli on silti edelleen samantyyppinen, kun leijailevan äänekäs ja napakka soitanta saa jopa eteerisestä laulusta mielenkiintoisen kuorrutuksen. Tällä kertaa kolmikon soundillisesti pehmennetystä rymistelystä tulee mieleen, ihme kyllä, Lapko.

Mainiosti ehtaan Helmet-tyyliin nytkyvä nimibiisi on kiekon iskevintä antia, mutta sävelkynä on pysynyt hyvin otteessa kauttaaltaan. Aivan debyytin lailla innostava pläjäys levy ei ole, mutta maalailevan äänekkäässä sulavuudessaan se on silti perin ansiokas kokonaisuus.