Onhan Brasilia vielä huomennakin.
Toiseen albumiinsa yltänyt Maria Guzelina on jonkinmoinen kuriositeetti suomalaisen pop-taivaan alla. Bändin reseptinä toimii brasilialainen käännösiskelmä, joka taipuu laulaja-sanoittaja Lissu Lehtimajan tulkinnassa yllättävänkin yhdenmukaiseksi lopputulokseksi – lukuun ottamatta kenties biisi numero kuutosta, joka on karibialainen ragga. Hämmästyttävä suoritus sinänsä, koska materiaali koostuu kuudelta vuosikymmeneltä.
Soitto pläigää ja soljuu juuri oikealla otteella, ja studiosetä Taneli Bruun tietää, miltä lopputuloksen sopii kuulostaa. Lopputulos kuulostaa mutkattoman kotikutoiselta, siltä kuin palaisi pitkältä matkalta kotiin auringon ahavoittamana, ja tuttuja portaita noustessa tietää, mikä askelma narahtaa, missä kohtaa maali halkeilee, kuka vessassa ysköstää.
Kaikki siis hyvin, vai onko? Olen huolissani Maria Gasolinan leivänsaannista, sillä vaikka se on Radio Helsingin lempilapsi, olen varma, etteivät he radiosoitolla ja levymyynnillä juuri pääse rikastumaan, sillä osa korvauksista menee luonnollisesti biisien alkuperäisille tekijöille, ja loppukillingit jaettaneen tasan yhdeksänhenkisen pumpun kesken. Aina ei voi voittaa. Levy-yhtiö sentään taitaa olla oma.