Post-punk-kierrättäjä kierrättää itseään
Maxïmo Park on harvoja brittibändejä, jotka eivät jääneet polkemaan paikoilleen post-punkin uudelleenlämmittelyn viilettyä. Yhtyeellä oli oma ääni jo A Certain Trigger -debyytillään, mikä erotti sen edukseen (ellei sitä sekoita sitten The Futureheadsiin). Asema parani entisestään, kun viisikko uudisti soundiaan kakkosalbumillaan Our Earthly Pleasuresilla.
Kolmannella levyllään Maxïmo Park luottaa jälleen kitaroihinsa, mutta biisit eivät pue niitä yhtä hyvin kuin ensilevyllä. Tusina laulua on paria poikkeusta lukuunottamatta täyttä tusinatavaraa: ei surkeaa, muttei erityisen mieleen painuvaakaan. Yeah Yeah Yeahsin ja kaimansa Caven Grindermania tuottanut Nick Launay luottaa bändisoundiin eikä mielenkiintoa nostattaviin kokeiluihin. Se olisi oikea ratkaisu, jos Quicken the Heartin kappalemateriaalissa olisi, mihin tukeutua.
Muutamat onnistumiset, kuten Wraithlike ja Roller Disco Dreams, pitävät levyn hyllyssä. Pahasti kuitenkin kuulostaa siltä, että Quicken the Heart tulee keräämään pikemmin pölyä kuin soittokertoja.