Brooklynin brittipopparien debyytti on enemmän kuin lupaava.
MGMT:n esikoislevyn kannessa on joko käynnissä pelättyjen indiekannibaalien piknik meren rannalla, tai sitten yhtye ystävineen on muilutettu Brooklynista lähteneeseen trendijunaan ja hylätty puolipukeisina aavan ulapan äärelle. Väliäkö tuolla, sillä nuoruuden ja sen menettämisen ympärillä pakkomielteisesti pyörivät sanoitukset eivät ole yhdistyneet arveluttaviin musiikillisiin sukupolvirikoksiin yhtä saumattomasti sitten Phoenixin United-debyytin.
Oracular Spectacular sisältää ainakin kolme täysosumaa. Time to Pretend on yhtyeen oma tunnuslaulu matkalla mahdottomaan rocktähteyteen, Electric Feel todiste siitä, ettei tanssimusiikin tarvitse olla rytmiltään nelijakoista ja Kids syntikkapoppia, joka kaikuu metsän pimennosta kerrostalojen katveiden sijaan.
MGMT:n naittaminen tuottaja Dave Fridmannin kanssa palvelee hyvin kumpaakin osapuolta. Fridmann tuo kaksikon brittivaikutteiseen kevytpsykedeliaan omaa rujoa estetiikkaansa. Toisaalta tuottajaveteraanin tunnusomaiset temput eivät hallitse levyn äänikuvaa. MGMT:lle Oracular Spectacular on hieno alku, Fridmannille ehkä uusi sellainen.