Maaginen akustinen seikkailu.
Tiedän ihmisiä, jotka suhtautuvat Juana Molinaan intohimoisesti. Tämä ei johdu suinkaan siitä, että tämä 46-vuotias argentiinalainen nainen on latinalaisessa amerikassa tunnettu näyttelijä, vaan siitä, että hänen musiikkinsa on viettelevää. Se hypnotisoi pienten keinojen kudoksella, akustisilla ristipistoilla, jossa hallitsevia elementtejä ovat akustinen kitara, ambientit pilkahdukset ja ihmisääni.
Itse pääsen nyt mukaan vasta viidennellä albumilla ja myönnän olevani hämmentynyt.
Tunne on hiukan samanlainen kuin Björkin atomistisimpien levyjen parissa, jolloin periaatteessa kaikki kiinnostaa, mutta lopulta iskee päälle pienoinen kyllääntyminen ja tunne, että levy on kuultu jo ensimmäisen biisin aikana.
Olenko vähän ennakkoluuloinen ja luutunut konventionaalisiin poppikappaleisiin? Ilmeisesti. Ainakin Juana Molina on hyvä tapa ravistella itseään.