Close but no cigar.
Onko Moneybrother jäämässä lunastamattomaksi lupaukseksi? Upean Blood Panic -debyytin ja kakkoslevyn They’re Building Walls Around Us -hitin jälkeen ainakin odotin kolmannelta englanninkieliseltä albumilta paljon enemmän.
Anders Wedin on solistina ja artistina edelleen mahdollisimman cool. Laulamisen skaala venyy ongelmitta juuri heränneestä tohvelisankarista loppuillan korskeaan hipsteriin. Musiikissa Bruce Springsteenin 70-luvun puolenvälin tuotanto lyö edelleen leimaansa kaikkeen tekemiseen, tosin sillä tarkennuksella, että Wedin puskee materiaaliaan ilmoille selvällä clashilaisella painotuksella.
Mount Pleasure on lähellä mutta silti niin harmillisen kaukana täysosumalevystä. Tuotanto on briljanttia, biisitkin vähintäänkin kohtuullisia mutta terävin kärki puuttuu. Ane Brunin laulut tuovat It Might As Well Be Now -kappaleen ympärille eksoottista kipinöintiä. No Damn, I Don’t Love You erottuu massasta utuisen keskittyneellä tunnelmallaan. Hyvä niin, vaikka melodia lainaakin Holliesia, Sladea ja Patti Smithia kuin vaivihkaa.