Morissette Alanis – Flavors of Entanglement

18.06.2008

Kanadalaislaulajatar purkaa eroahdistustaan omituisella paluulevyllä.

Alanis Morissetten edellisen albumin, So Called Chaosin, ilmestymisestä ehti vierähtää neljä vuotta. Nelisen vuotta Morissette myös seurusteli nykyään Scarlett Johanssonin kanssa heilastelevan näyttelijä Ryan Reynoldsin kanssa.

Ensin päättyi suhde, sitten levytystauko. Ja kappas, Flavors of Entanglement on terapialevy, joka kertoo tuon suhteen päättymisestä. Morissette käsittelee eroprosessiaan ja tuntojaan avoimesti. Välillä entinen kihlattu kuulee kunniansa, on riitaa ja raivoa, ja toisinaan taas miestä kiitetään ja kaivataan.

Morissette taitaa niin aggressiiviseen kuin herkemmänkin tulkinnan, eikä hänen sävellys- tai sanoitustaidoissa ei ole moittimista. Laulajattaren voisi uskoa toipuneen erostansa, ellei levyn äänimaailma olisi niin omituinen ja sekava, että tekijä vaikuttaa väkisinkin vähän vinksahtaneelta.

Mukana on muutama pianovetoinen balladi ja kepeä poprallattelu, mutta hämmentävintä on innostus koneiden kanssa leikkimiseen. Soundi on paikoin varsin kokeellinen, ja usein kappaleissa on liikaa turhaa sälää. Kyllä eron uskoisi olleen kipeä, vaikkei sitä alleviivattaisikaan raastavilla taustoilla.