Vanhan homon lohdutonta sooloilua.
Hüsker Dü- ja Sugar-yhtyeistä tunnetuksi tullut Bob Mould palaa soolokantaan vajaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2005 ilmestynyt Body of Song oli nimensä mukainen paluu Mouldin ydinosaamiseen vuoden 2002 ilmestyneen Modulate-albumin jälkeen, joka oli täynnä kammottavaa elektrorockia. Tuohon aikaan Bob Mould suunnitteli siirtyvänsä kokonaan elektronisilla taustoilla varustetun poljennon pariin, mutta pyörsi sitten onneksi kantansa.
District Linellä elektronisuus näkyy pääosin Shelter Me -biisissä, joka on kuin Billy Idolin Cyberpunk-albumille eksynyt Hüsker Dü -cover. Muutamilla muilla biiseillä taustalla häivähtelee säksätyksiä, ja laulua on kevyesti efektoitu. En tiedä, miksi konekärpänen on purrut Mouldia niin pahasti, mutta hänen biiseihinsä eivät ainakaan tältä levyltä löytyvät konesoundit sovi.
Hyvien uutisien puolelta kerrottakoon, että Mould onnistuu edelleen ujuttamaan biiseihinsä sitä selittämättömän vaarallista lohduttomuutta, jota Hüsker Dün parhaat hetket pullistelivat. On tyhmää puhua yhtyeestä edelleen, Sugarin ja melkein kymmenen soololevyn jälkeen, mutta Mould on edelleen parhaimmillaan silloin, kun hän saavuttaa tuon tilan, kuten Stupid Now- ja The Silence Between Us -biisit osoittavat.
Pahimmillaan taas lipsutaan jo mainituille elektroladuille tai Daughtryn kaltaista pullistelurockia lähentelevälle vaaralliselle alueelle.