Avaruudessa kaikki on suurempaa
Olisihan Musen edellislevy Black Holes & Revelationsin Knights of Cydonia -avaruuslänkkärin jälkeinen kehityskulku pitänyt arvata. Jo silmäys viitosalbumi The Resistancen biisilistaan tekee selväksi, että bändin mahtipontinen avaruusrock on muuttunut entistä pompöösimmäksi. Levyn kuunteleminen vain vahvistaa käsitystä.
Trion kohtaloksi koituu monien historian suurmiesten tavoin suuruudenhulluus. Musen uutuusalbumin kohdalla se ylittää usein jopa naurettavuuden raja-aidat.
Resistancella bändi on unohtanut entiset vahvuutensa tyystin. Keulahahmo Matthew Bellamya kiinnostaa enemmän pimputtaa pianoaan kuin kurittaa kitaraansa. Sääli, sillä nyt Stockholm Syndromen ja Hyper Musicin kaltaiset kitarasankaruutta vaativat kappaleet loistavat poissaolollaan.
Hukassa ovat myös massiivisiin kertosäkeisiin luottavat hitit. Koko albumilta ei löydy yhtään kappaletta, jolla voisi olla edes pieniä edellytyksiä nousta uudeksi Hysteriaksi tai Starlightiksi.
Kun miettii, mitä Muselle jää, pääsee käsiksi Resistancen syvimpään olemukseen. Tosin sillä erotuksella, että syntynyttä tyhjiötä on yritetty täyttää lukuisilla karmivilla ylilyönneillä.
Niin masentavalta kuin se tuntuukin, koko Resistancen hittipotentiaali kiteytyy tympeästi louskuttavaan ensisingle Uprisingiin. Tilanteen ankeutta korostaa entisestään se, että koko kappale vaikuttaa koostuvan lainapalikoista. Kertosäe on viety lähes suoraan Abban Lay All Your Love on Mestä ja säkeistön kitarakoukut Billy Idolin White Weddingistä. Lisäksi kappale muistuttaa poljennoltaan ja syntikkalinjoiltaan vahvasti Blondien Call Metä.
Koko levyn mittakaavassa Uprising on kuitenkin hallittu ja jopa tyylitajuinen kappale. Samoin määrein voi kuvailla myös lähinnä perinteistä Musea olevia lähes seitsemänminuuttista riffieeposta Unnatural Selectionia sekä syntetisaattorinsa varassa levyn parhaimmistoon nousevaa MK Ultraa.
Muuten The Resistance on irvokkaiden kokeilujen vielä irvokkaampi summa. United States of Eurasialla Muse haluaa ilmiselvästi olla uusi Queen. Melodisesti mielekkäällä, mutta vastenmielisen juustoisella Guiding Light –voimaballadilla apinoinnin kohteena on sen sijaan Ultravox.
Genrepoukkoilun ainoa osuma on Undisclosed Desires, jonka geneerinen Timbaland-R&B on tehty kieli ehdottoman oikealla tavalla poskessa.
Musen ja erityisesti Bellamyn kiinnostus klassiseen musiikkiin on ollut aina tiedossa ja se nyt näkyy myös vahvasti läpi levyn – eikä vain siksi, että Resistance päättyy kolmiosaiseen, mutta tuskastuttavan onttoon Exogenesis-rock-sinfoniaan.
Albumin mittaan kuullaan useampaan otteeseen lainoja taidemusiikin maailmasta. United States of Eurasian Collateral Damage -outro lainaa puolalaissäveltäjä Frédéric Chopinin piano-nocturnea. Lisäksi I Belong to You -kappaleen välisoitossa kuullaan osa Camille Saint-Saënsin Samson et Dalila -oopperan aariasta Coeur S'Ouvre A Ta Voix, ja Exogenesis-sinfonian päätösosa Redemption tarjoilee häivähdyksiä Beethovenin puhkikulutetusta Kuutamosonaatista.
Ylipäätään Resistance muistuttaa vahvasti Knights of Cydonian camp-estetiikasta, jossa mikään ei ole liian suurta Muselle. Nyt bändi vain tuntuu epäonnistuneen yrityksessä toistaa sama temppu albumimitassa. Tai sitten koko levyssä on kyse vain äärimmäisen nerokkaasta itseparodiasta.