Vuoden paras amerikkalainen rocklevy ei ole virheetön kokonaisuus, mutta sisältää klassikon ainekset.
Kentuckylainen My Morning Jacket teki edellisellä levyllään taiteellisen harppauksen, jota verrattiin jopa Radioheadin OK Computerilla ottamaan loikkaan. John Leckien tuottama, vuonna 2005 ilmestynyt Z oli syntetisaattorien maustamaa kosmista americanaa dub-käänteellä. Se oli näyttö yhtyeeltä, jolle kaikki mahdollisuudet tuntuivat olevan avoinna.
My Morning Jacketin viides albumi Evil Urges vie laulaja Jim Jamesin johtaman viisikon vielä pidemmälle. Ensivaikutelma on skitsofreeninen, sillä samoihin kansiin on mahdutettu niin mautonta robottifunkia, valtavirran countryrockia, elektrokokeiluja kuin uljaita soulballadejakin.
Mikä aluksi vaikuttaa eksyneen yhtyeen ylipitkältä studioleikiltä, paljastuu useampien kuunteluiden myötä varsinaiseksi runsaudensarveksi ja yhdeksi vuoden levyistä.
Ihmiselle, jolle amerikkalaisen kitararockin ja soulin perinne on vain pintapuolisesti tuttu, Evil Urges menisi todennäköisesti läpi cover-albumina. Monet Jamesin melodiakuluista ovat niin luontevia, niin vaivattoman kuuloisia, että ne voisivat olla kadonneita klassikkokappaleita esimerkiksi Atlantic-levy-yhtiön katalogista sen 70-luvun huippuvuosilta.
Häikäisevimmin yhtye onnistuu koukatessaan soulin puolelle. Täyteläisessä jousisovituksessa kylpevä Thank You Too on yksi vuoden kauneimmista kappaleista, Sec Walkin’ osuu samaan soulin ja countryn leikkauspisteeseen kuin Lambchop parhaimmillaan, ja Smokin’ from Shootin’ kulkee maailman ilmeisimmän säkeistömelodian siivin kohti sydämensärkevää kertosäettä ja kanjonin korkuista väliosaa.
Monet muutkin levyn tyylikokeiluista kantavat hedelmää. Touch Me I’m Going to Scream part 2 on joukon populistisin raita, pumppaavan rumpukompin johdattama country rock -pala, joka – omituista kyllä – tuo mieleen Kentin amerikkalaisimmillaan. Saman kappaleen ensimmäinen osa ratsastaa hienosti modernilla r&b-rytmillä. Librarian on puolestaan folkahtava tarinalaulu, jonka haaveet seksikkäästä kirjastonhoitajasta välttyvät onneksi vajoamasta teinielokuvien fantasiakuvaston tasolle.
Albumin ilmeisin ohilyönti on funk-yritelmä Highly Suspicious, joka kamaline falsettilauluineen kuulostaa studiopäiviä piristämään tarkoitetulta sisäpiirin vitsiltä. Loppupuolen kovaääniset rockkappaleet Aluminium Park ja Remnants ovat toimivia lauluja, mutta jommankumman niistä olisi voinut surutta uhrata tiiviimmän kokonaisuuden saavuttamiseksi.
Evil Urges on kaikessa loistokkuudessaan hieman turhauttava levy, sillä on täysin läpinäkyvää, kuinka lähellä yhtye on ollut pesunkestävää klassikkoa. My Morning Jacketin sielukas americana resonoi samoilla taajuuksilla kuin Wilcon musiikki loistavien Summerteeth- ja Yankee Hotel Foxtrot -levyjen aikaan, mutta Evil Urges ei ole samalla tavalla yhtenäinen teos.
Olisi silti vääryys antaa levylle yhtään sen vähempää kuin viisi tähteä. Sitä kuunnellessa täytyy vain muistaa, että hulluus on nerouden kääntöpuoli, ja jos modernista amerikkalaisesta kitaramusiikista puhutaan, My Morning Jacket on yhtye täynnä neroutta.
+ • Jim James on tämän hetken parhaita lauluntekijöitä. • Yhtye soi kuin unelma. • Levy syvenee vielä kymmenennelläkin kuuntelulla.
– • Highly Suspicious on hirvittävä kappale. • Pari muutakin laulua olisi voinut karsia.