Tämänvuotinen hömppäpopin mestariteos?
Tässäpä yhtye vihattavaksi: niin new rave- kuin new wave -leiman otsaansa saaneita lontoolaisia, joiden levy näyttää ja kuulostaa siltä kuin se olisi kuljetettu aikakoneella vuodesta 1983. Tahita Bulmer laulaa samaan aikaan yliolkaisen laiskasti ja yliartikuloiden, ja sanoitukset ovat täynnä vähemmän hienovaraista seksuaalista vihjailua sekä popkulttuuriviittauksia.
Fantastic Playroom on valitettavasti täytetty niin mainioilla poplauluilla, ettei lontoolaisviisikkoa kohtaan voi tuntea kuin ihastusta. Pisteliäät kitarat ja syntetisaattorit kutovat melodioiden päälle tiheää seittiä, ja jokaisen kappaleen loppupuolella yhtye tuntuu keksivän vielä yhden uuden tempun, jolla riehaannuttaa tanssilattia.
Rockjournalismin uuden kliseen mukaisesti Fantastic Playroom on se levy, joka The Killersin olisi pitänyt tehdä laiskanpulskean Sam’s Townin sijaan. Kekseliäisyys, leikkimieli ja tarttuvuus kun ovat niin paljon mukavampia ominaisuuksia kuin itsetarkoituksellinen juurevuus.