Bad Seeds soittaa viisasta rawkia.
Nick Cave jatkaa vuonna 2004 julkaistulla The Bad Seeds -albumilla Abattoir Blues / Lyre of Orpheus alkanutta ja Grindermanin kanssa entisestään jyrkentynyttä taiteellista noususuhdannettaan. Abattoir-tuplan maailmojasyleilevän eeppisyyden ja Grindermanin rujouden onnistuneesti naittava Dig, Lazarus, Dig!!! on vapautunut rocklevy, jota kannattaa kuunnella aivan helvetin kovalla.
Tarpeeksi kova volyymi ja toistuvat kuuntelut tuovat nimittäin esiin ensikuulemalta hiukan laiskan kuuloisten biisien nyanssit. Bad Seedsin soundi on rikkaampi ja syvempi kuin ehkä koskaan. Sovitukset ovat täynnä taiderockahtavaa kirskuntaa, säröilyä, häröääntä ja kilkatusta.
Cave itse hoitaa lauluosuutensa kiimalla, josta voisi päätellä koko valkoisen rockmusiikin tulevaisuuden riippuvan siitä, saako hän tungettua yhdelle albumille kaiken mahdollisen sanottavan kaikesta – Raamatusta Bukowskin ja oopiumin kautta omiin himonussijan viiksiinsä.
Ja saahan hän.