Suvi Isotalo julkaisi eilen kolmannen albuminsa. Anna Brotkin arvioi levyn tammikuun Rumbaan ja löysi siitä hyvää ja huonoa.
Teksti: Anna Brotkin, kuva: Sound of Finland
Suvi Isotalo: Näin minusta tuli ihminen
Sound of Finland
Lisää kasaria, vähemmän musaopistoa.
Suvi Isotalon kolmas levy alkaa sen latteimmalla biisikaksikolla. Nimibiisi ja sitä seuraava Yksi ovat kilttiä keskitien pianopoppia. Edeltävän ”Älä koskaan kadota sitä mitä olet” -kuiskailut vaivaannuttavat. Kun levyn toivoisi vähän rähjäävän, se niiaa kauniisti. Paikoin mieleen tulee pikemminkin musiikkiopiston kevätjuhla kuin näkemyksellisen lauluntekijän taidonnäyte.
Parhaimmillaan Isotalo on pysytellessään poissa keskitieltä. Syntikkafiilistely Uusi on hienoin biisi, tyylikästä kasariunelmointia. Olen aina sun puolestaan yhdistää ihastuttavasti lattaria ja Isotalon taidokasta tarinankerrontaa. Kuunpimennys on melodiallisesti sukua PMMP:lle, ja Isotalon laulaessa säkeistöjensä viimeisiä rivejä ei voi olla kuulematta Paula Vesalaa. Toimii, ja saa kaipaamaan lisää kasari-Suvia.
Biisintekijänä Isotalo on todistanut kykynsä, mutta tulkitsijana hän etsii vielä persoonallisempaa soundia. Se löytyisi ehkä vaihtoehtoisemmista suunnista. Pieni annos draamakuningatarta tai flunssaa voisivat tehdä ilmaisulle terää.
Arvio on julkaistu Rumbassa 1/14.