Uutta aaltoa nyt myös countryna, bluegrassina ja skana
Ranskalainen Nouvelle Vague on niittänyt viime vuosina suosiota kahdella levyllisellä hurmaavia bossa nova -versiointeja uuden aallon hiteistä. Nyt yhtyeen ydinduo, Marc Collin ja Oliver Libaux, on laajentanut konseptia.
Bossa novasta on liu’uttu esimerkiksi countryn ja bluegrassin suuntaan, ja mahtuupa mukaan yksi ska-versiokin. Yhtyeen muuhun tuotantoon verrattuna jopa raivokas Plastic Bertrand -cover Ça Plane Pour Moi on kuitenkin tyylirikko pahimmasta päästä.
3:n suurin vahvuus piilee siinä, että lukuisten ranskatarten lisäksi osassa kappaleita kuullaan myös alkuperäisyhtyeiden jäseniä. Depeche Moden Martin Goren vierailu korostaa Master and Servantin S&M-särmää, ja levyn mittaan ääneen pääsevät muun muassa Echo & The Bunnymenin Ian McCulloch sekä Magazinen Barry Adamson. Jälkimmäisen kanssa esitetty Parade edustaa albumin ehdotonta kärkeä Simple Mindsin The American-versioinnin ohella.
Ihastuttavuudestaan huolimatta 3 kärsii samasta ongelmasta kuin edeltäjänsäkin. Nouvelle Vaguesta on näet lähes mahdoton olla pitämättä – mutta sitä on vähintään yhtä vaikea rakastaa.