Novembersoundsbetter – The Air Is Heavy with Forevers

04.06.2008

Pohjalaispojat soittamassa muiden musiikkia.

Tämän bändin nimestä tulevat kahden kielen assosiaatioerot esiin mielenkiintoisella tavalla. Miettikääpä marraskuu-sanaa ja sen yhteyttä musiikkiin. Mieleen tulvii kuvia loppusyksyisestä Suomesta, tyhjistä kaljapulloista ja menetetystä rakkaudesta. Niin tietenkin, Miljoonasateen Marraskuu.

Englanniksi sama kuukausi tuo mieleen teini-ikäistä, äkkisyvää angstia ja mustaksi värjätyn tukan. Novembersoundsbetterin tapauksessa emo-mielleyhtymää auttaa se, että heidän nimensä kirjoitusasu muistuttaa hyvin paljon AFI:n Decemberunderground-levyn nimeä.

AFI ja sen johdannaiset on hyvä mainita, sillä kornisti nimetyn The Air Is Heavy with Foreversin musiikki kuulostaa häiritsevyyteen asti ulkoaopetellulta. Mainitaanpa myös Disco Ensemble sekä sanat screamo ja post-hardcore.

Vaikka yrittää analysoida ajatuksella sävellettyjä biisejä, ei hetkeksikään pääse yli siitä valitettavasta faktasta, että Novembersoundsbetterin olisi unohdettava esikuvansa ja sävellettävä ihan ikiomaa musiikkia.

Lisää luettavaa