Oberst Conor – Conor Oberst

11.10.2008

Valkoisen Amerikan perinnemusiikkia indie-otteella.

Indien ihmepojaksi luultavasti eläkeikään asti tituleerattava Conor Oberst on palannut levyttämään omalla nimellään vuosien tauon jälkeen. Pääbändissään Bright Eyesissa Oberst näyttelee niin suurta roolia, että ainoastaan itsensä toteuttamisesta ei soolouralle lähdössä luultavasti ole kyse.

Mies on joka tapauksessa pakannut studiokamat ja Mystic Valley Bandinsa mukaansa mystiseen meksikolaiseen laaksoon, jolla on jonkinlainen rooli atsteekkien historiassa. Jännittävä taustatarina, vaikkei se levyllä päällisin puolin kuulu kuin yhden biisin, Valle Místicon verran.

Oberst lähentelee itsensä Bob Dylanin tuotantoa muun muassa Get-Well-Cardsilla ja Lenders in the Templellä. Dylanin tapaan myös Conorin lauluääni jakaa kansaa, ja varsinkin rockimmissa paloissa hänen hermostuneen värisevä äänensä suorastaan ärsyttää. Yleisilmeeltään folkin levyn parhaimmisto onkin edellä mainituissa rauhallisissa biiseissä, joiden listaan voisi lisätä vielä mainion Danny Callahanin.

Artistin paneutumisesta huolimatta levyn yleisilme on jotenkin valju. Kun mukana on niinkin hirveitä biisejä kuin I Don't Want to Die (in a Hospital), Oberstin voi sanoa suoriutuneen korkeintaan välttävästi – paikoin hienosta tunnelmasta ja kestävistä biiseistä huolimatta.