Nerokkaita riffejä, sekavia sovituksia
Slaves of the World on Dimmu Borgir -kitaristi Galderin lempilapsen seitsemäs albumi. Mies hoitaa jälleen sekä korinat että kaikki muut instrumentit paitsi kannut. Niitä takoo tällä erää Darkanen Peter Wildoer, jonka jälki on ihaltavan innovatiivista ja ilmavaa. Sen sijaan siloittelemattomat rumpusoundit kärsivät St. Anger -efektistä, etenkin kumisevan virvelin osalta.
Levy pursuaa toinen toistaan sekopäisempiä riffejä ja oudompia rytmityksiä, kuten albumin nimiraita osoittaa, mutta itse biisit tuntuvat olevan hukassa. In Defiance of Existancen (2003) kohotti mestariteokseksi se, että harkitun luonnollisesti soljuvat sovitukset tukivat oivaltavia osasia ja toivat niihin lisäarvoa. Slaves of the Worldin kappaleista ei meinaa saada otetta, ikään kuin kiireisen riffikeisarin aika olisi ollut liian kortilla rakkaan harrastuksensa parissa.
Massiiviset kosketinkuviot, jotka maustoivat kahta aiempaa levyä, joko loistavat poissaolollaan tai lymyävät taustalla karsitumpaan maskiin verhoiltuna. Slaves of the World onkin ennen kaikkea kitaralevy, eikä Galderin nerokkuutta kuusikielisen varressa sovi vähätellä.