Progressiivisen metallin tyylikäs mestariteos.
Ruotsalaista Opethia on jo vuosia hehkutettu progressiivisen death metalin kuninkaaksi. Aiemmilla tutustumisilla tähän huutoon ei ole voinut täysin palkein yhtyä, mutta Watershed muuttaa asian tolan. Bändin yhdeksäs studioalbumi on upea kokonaisuus, jossa sulavasti puolelta toiselle aaltoileva ote limittää herkän akustisen ilmaisun saumattomasti karskiin korinametalliin.
Tyylilliset ääripäät ovat maukkaasti käytössä: kuolometalliset osiot ovat todella voimallista kuultavaa, leijailevat herkistelyt puolestaan kauniita. Suurimman osan ajasta bändi käyskentelee näiden elementtien vaihtelevana kumpuilevassa välimaastossa.
Siinä missä Opethia aiemmin tuottaneen Steven Wilsonin Porcupine Tree hivuttautuu Pink Floyd -keskiöstään Stingiin päin, Opeth loikkaa surutta Cannibal Corpsen suuntaan, hienoin tuloksin.
Yhtenäiseksi teokseksi upeasti nivoutuva kokonaisuus soljuu monimuotoisuudestaan huolimatta sulavasti eteenpäin, eikä vähiten erinomaisten biisien ansiosta. Mikael Åkerfeldtin laulu ja ajoittainen karjahtelu toimivat mainiosti. Tyylitajuinen bändi pitää pitkistä biiseistä puisevuuden loitolla, mutta pysyttelee silti erossa irstaasta instrumenttionaniasta.