Pumpulilla pehmustettuja pommeja
Unabomberin riuska ja järeä debyyttialbumi sukelsi keskelle 70-luvun lopun kirskuvia punk-kuvioita ja höysti soosin niihin luontevasti istahtavilla reggaemausteilla. Nyt kun äksypoika Shadou luovutti basistin paikan kokeneelle Maria Hänniselle, meininkiin on tarttunut naisellista pehmeyttä.
Hempeämpikätinen kantaaottavuus saa Dharmapummin kuulostamaan Bob Dylanin tekemältä punklevyltä, mikä ei ole pelkästään huono asia. Eikä varsinkaan pelkästään hyvä.
Debyytin tuore (eli 30 vuotta ikääntynyt) ote oli pirunmoisen piristävä yllätys. Tämä puolestaan on liiankin tavanomaisen oloinen paketti, jonka pääosin laadukkaista biiseistä ei lopulta yksikään pakota kuuntelemaan itseään saman tien uudelleen. Niukimmin tuon tärkeän riman alittaa hullun vuoden historiikki 68.
Ikävä tekemisen vuoksi tekemisen maku kurkkii jatkuvasti nurkan takana, mutta onneksi ei liian framilla. Hännisen laulama Liikaa-kappaleen voisi kuvitella varastetuksi Muska Babitzinin tai Maarit Hurmerinnan 70-luvun arkistoista.