”Muutamasta kirkkaasta hetkestään huolimatta liian turvallinen Indie Cindy ei löydä suuntaansa ja katoaa keskinkertaisuuden Bermudan kolmioon”, Kimmo Vanhatalo kirjoittaa arviossaan.
Teksti: Kimmo Vanhatalo
Pixies: Indie Cindy
Pixies
Pixies ei ole vain uraauurtava indierockyhtye, vaan se on ollut edelläkävijä myös 1980–90-lukujen indiebändien reunion-riehassa. Vuonna 2004 paluun tehnyt yhtye on rahastanut nostalgialla jo paljon kauemmin kuin sen alkuperäinen ura kesti vuosina 1986–93.
Kenties vanhojen rallien veivaaminen alkoi käydä jo noloksi, joten lopulta Frank Black ja kumppanit päättivät, että on aika julkaista uutta Pixies-materiaalia. Uusia levytyksiä vastustanut basisti Kim Deal syrjäytettiin, ja lopulta päivänvalon näki kolme uutta Pixies-ep:tä, jotka Indie Cindy nyt kokoaa yksiin kansiin.
Indie Cindy ei ole täysin toivoton levy, mutta siltä puuttuu Pixiesin parhaille hetkille olennainen surrealismi ja outouden kosketus. Albumilla romuluisen aggression korvaa turpea hard rock ja äkkiväärän melodisuuden kädenlämpöinen indiepop.
Muutamasta kirkkaasta hetkestään (Andro Queen, Magdalena, Snakes) huolimatta liian turvallinen Indie Cindy ei löydä suuntaansa ja katoaa keskinkertaisuuden Bermudan kolmioon.
Arvio on julkaistu Rumbassa 4/14.